Wednesday, September 22, 2004

Ympäristökysymyksestä

Aloittelen kirjoitussarjaa Yhteiskunnallisista Asioista, Joita En Ymmärrä. Ainakin alkupäässä mieleeni tulee huolenaiheita: kuinka meidän käy? Ensimmäisenä ympäristökysymys. - Lukija parka, anteeksi nyt että tästä tuli näin kamalan pitkä. Olen koettanut opetella kirjoittaakseni seuraavia juttujani pätkittäin, mutta tämä on nyt mikä on.

Sisältö:
1. Lomborgin teesejä
2. Lomborgin kritiikkiä
3. Aurinko- ja ydinenergiasta
4. Ympäristö on yhteiskunnassa
5. Ympäristöongelma ymmärtämisongelmana

Ympäristökysymys on hankala aihe. Yhtäältä tietysti aivan kohtalonkysymys: onko meillä tulevaisuutta. Toisaalta en millään tahdo saada sitä hahmotettua. Voi tietysti olla, ettemme me ihmispolot voikaan ymmärtää. Mutta en ymmärrä edes sitä, miksei ympäristökysymys voisi olla ymmärrettävissä. Kun jollakin tavalla täytyy edetä, etenen yksityistapauksen, Lomborgin kirjan kautta. Yleisen kehyksen kautta etenemiseen minulla ei ole edellytyksiä.

1. LOMBORGIN TEESEJÄ

Noin vuosi sitten luin Björn Lomborgin kirjan The Skeptical Environmentalist. Kirja on minusta ansiokas, hieman optimistiseksi viritetty maapallonlaajuinen tarkastelu elinympäristömme tilasta ja tulevaisuudennäkymistä. En rupea esittelemään kirjaa; vain muutama poiminta.

- Lomborg asettaa itsensä kontrastiin sen kanssa, mitä hän kutsuu litaniaksi: ympäristöihmisten (esim. Worldwatch-instituutti) tuottamalla jatkuvalle hälyttävien uutisten ja ennusteiden virralle. Ympäristön tila on viime vuosikymmeninä mieluummin parantunut kuin heikentynyt: terveys ja elinikä, ravitsemus, vaurauskin, samoin ympäristö kuten ilma, metsät ja vedet, ja myös perusennuste on optimistinen.

- Nälkä vähenee. Aliravitsemuksesta kärsi 1971: 920milj., 1997: 792milj., 2010: 680milj. (YK:n tiedot + ennuste). Maailman maatalousjärjestö FAO ennustaa trendin jatkuvan. Toki aliravitsemusta on surkeasti, mutta se vähenee.

- Energiaa riittää. Öljyä, kivihiiltä ja maakaasua riittää, ja öljyvarat täydentyvät hiekkaöljyllä (tar sand, shale oil), joka noin 40$ tynnyrihinnalla tulee kannattavaksi tuottaa ja jota riittää sadoiksi vuosiksi. Auringosta virtaa valtavasti energiaa. Jos aurinkopanelin hyötysuhde on 20%, niin Saharaan sijoitettu neliö, jonka sivu on 469 km, tuottaisi maapallolla nykyään käytetyn energian. Aurinko-, tuuli-(joka riippuu auringosta) ym. uusiutuvat energiat eivät vielä taloudellisesti kannata, mutta kun esim. tuulienergian hinta on pudonnut kymmenesosaan 20 vuodessa ja sen ennustetaan edelleen putoavan, ja suorempi aurinkoenergian käyttö myös kehittyy koko ajan, Lomborg arvelee, että ne rupeavat syrjäyttämään oljyä ja muita fossiilisia energialähteitä vuosisadan puolivälin aikoihin. Sattui silmiin myös Hesarista juttu jonka mukaan akut ovat sillä lailla kehittyneet, että reilun kymmenentuhannen euron hinnalla autoon voi asentaa sähkömoottorin, jonka käyttösäde on parisataa kilometriä ja käyttökustannukset varsin pienet. Tämä jo lähestyy kiinnostavaa aluetta, ja jos sähkö ruvetaan saamaan auringosta, koko autoilun moraali asettuu uudelleen.

- Emme huku saasteisiin eikä biodiversiteetti ole ihmeemmässä vaarassa. Ilman ja veden kuormitus on vähentynyt. Jätteitä toki tulee, mutta kaikki USA:n jätteet tällä vuosisadalla mahtuisivat neliön muotoiselle kaatopaikalle, jonka sivu on 28 km ja syvyys 30 m. Tämä on niin pieni alue, että joutuu kysymään kierrätyksen taloudellisuutta. Biodiversiteetti köyhtyy jonkin verran: perusarvio on että 0.7% lajeista kuolee 50 vuoden aikana minkä jälkeen ongelma taas lievenee. Lieveneminen johtuu siitä, että suurin ympäristövaara on ihmisten surkea köyhyys; vaurastuessaan ihmiset huolehtivat ympäristöstä paremmin, ja ennuste on, että köyhimmätkin vaurastuvat. Lajeja toki häviää tuhatkertainen määrä evoluution "normaalitahtiin" verrattuna, sikäli ongelma, mutta kaukana sellaisesta lajien tuhoutumisen katastrofista, jolla yleisesti pelotellaan.

- Ilmaston lämpeneminen on äärimmäisen vaikea asia arvioitavaksi. Useimmat ennusteet viittaavat keskilämpötilan nousevan 1.4-5.8 astetta, Lomborg arvelee että mahdollisesti lähempänä arvioiden alapäätä. Sillä on epäilemättä vaikutuksia, mutta ihmiset kärsivät pahiten, jos he ovat köyhiä ja avuttomia. Perustehtävä siis on edistää vaurastumista ja toimintakykyä, mikä skenaarioiden mukaan on täysin mahdollista; tällöin osataan toimia ilmastonmuutoksen mahdollisesti hieman muuttuneissa oloissa.

2. LOMBORGIN KRITIIKKIÄ

Tietysti Lomborg oli provokatiivinen, mutta kyllä hän sai rankan vastauksen. Arvovaltainen The Scientific American julkaisi useiden (Lomborgin tölvimien) auktoriteettien kritiikin yleisotsikolla "Tiede puolustautuu Skeptical Environmentalist-kirjaa vastaan". Kun Lomborg kirjoitti vastineen, lehti ei julkaissut sitä, ja kun Lomborg julkaisi sen nettisivuillaan, lehti uhkasi häntä oikeudenkäynnillä ja korvausvaatimuksilla; vastine on julkaistu muilla nettisivuilla joihin Lomborgilla on linkki: täysin naurettavaa siis. Tanskalainen Danish Committes on Scientific Dishonesty julisti Lomborgin kirjan "objectively dishonest", mutta ministeriön painostettua peruutti päätöksensä. Tästä saa sen käsityksen, että Lomborgin kirjaa vastaan hyökättiin myös epätieteellisin, sananvapautta loukkaavin ja kunniattomin keinoin.

Kritiikinkin mukaan se Lomborgin perusarvio, että inhimillisen hyvinvoinnin kannalta maapallon olosuhteet ovat yleisesti paranemassa, sisältää totuutta. Väite että ympäristötieteilijät väittävät energian loppuvan, on kritiikin mukaan väärä: hiekkaöljyä, hiiltä, ydin- ja aurinkoenergiaa on runsaasti öljyn niukentuessakin; siitä ollaan yhtä mieltä. Kriitikko sanoo että energiaongelma on siinä, että ympäristön kantokyky loppuu; tästä hän kuitenkaan ei esitä evidenssiä, ja Lomborg on todennut ympäristökuormituksen suorastaan kevenneen tekniikan tehostuessa. Väestö- ja ravintotilanne paranee ilman kohtuuttoman raskasta maankäyttöä; kritiikki lähinnä sitä, että eriarvoisuutta ja alueellisia probleemoita (Afrikka) on. Eikä kyseenalaiseksi aseteta biodiversiteetin vähenemistä (vain) alle 1% viidessäkymmenessä vuodessa, minkä jälkeen (köyhyyden väistyessä) vaara vähenee. Ilmastonmuutoksen ennustettavuus lienee heikompi kuin mitä Lomborg antaa ymmärtää.

Siis kovien sanojen takana ei ole oikeastaan mitään perusseikkoja koskevaa vastaväitettä. Loukkaantumista siitä, että Lomborg kevyesti yleistää ympäristöihmiset litanian pauhaajiksi, kun se tosiasiassa menee muutaman äänekkään maailmanparantajan piikkiin, ok. Myös spesialistien ammattiylpeyttä generalistia vastaan: tuhannet tutkijat ovat tehneet elämäntyönsä eri yksityiskohtien tutkimisessa, ja nyt tulee yksi Lomborg syntetisoimaan ja arvioimaan, pienen maan pienen yliopiston pieni apulaisprofessori, ja vielä tilastotieteessä, ei ympäristötutkimuksessa. Ok, mutta esimerkiksi yllä tiivistämieni teesien pitävyyttä kritiikki ei haasta.

Itse pidin Lomborgin sivustollaan viittaamasta kritiikistä parhaana Michael Grubbin Sciencessä esittämää (Lomborg>Critique>Science). Hän toteaa Lomborgin keränneen mahtavan aineiston, joka viittaa siihen , että (a) ympäristöasiat ovat edenneet ja etenemässä parempaan suuntaan, ja (b) meidän ei tarvitse olla ympäristöstä huolissamme. Grubb arvioi (a)-kohdan pitävän paikkansa, (b)-kohdan ei. Vaikka Lomborgilla on lähes 3000 lähdeviitettä, aineistossa on valikoivuutta, mm. tärkeä World Resources Institute on aliedustettu. Muutkin kuin Grubb toteavat Lomborgin jäteongelmassa tyytyvän vain määriin, ei niiden ongelmallisuuteen. Edelleen Grubb katsoo Lomborgin hyvinvoivana skandinaavina aliarvioivan kehitysmaiden kasautuvien ongelmien ja pahan kierteen vaarat.

Tärkeintä ja (b)-kohdan kannalta ratkaisevaa on Lomborgin luottamus, että business-as-usual hoitaa asiat. Grubb sekä kritisoi Lomborgia eräästä tapauksesta (Lontoon ilma) että tuo esiin useita esimerkkejä siitä, että poliittisesti päätetty ympäristönsuojelu mieluummin kuin business on parantanut ympäristöä. Ehkä Lomborg kritisoidessaan ympäristövouhottajien litaniaa arvioi, että sen vaikutuksesta ympäristöä ylisuojellaan (mitähän liito-oravat tästä ajattelevat?) ja ylihallinnoidaan (Kiovo), ja korostaa business-prosessien toimivuutta. Tässä hän on saattanut ajautua vähän liikaa vastapuolelle.

Grubb on ilmastonmuutoksen spesialisti. Hän kritisoi Lomborgia kevytmielisyydestä: asettuu ilman perusteita ennusteiden positiivisempaan päähän, ottaa vain yhden skenaarion ja jättää käsittelemättä lukuisia muita yhtä perusteltuja; ja pitäessään Kioton sopimusta kalliina ja lähes turhana ei ymmärrä sitä, että tuonkaltaiset sopimukset kehyksenä ohjaavat teknologisia innovaatioita.

Pidän Grubbin kritiikkiä perusteltuna. Monet asiat ovat parantuneet ja paranevat: hyvä. Siksi ei pidä huolehtia: väärin, valveutuneisuutta ja politiikka tarvitaan. - Minusta näyttää, että monien muiden asioiden paranemiseen voi luottaa, mutta energia on ongelma.

3. AURINKO- JA YDINENERGIASTA

3.1. Olemme vaarallisesti fosiilisten varassa

Elämäntapamme perustuu energiaan. Maailman energiatuotanto on 50 vuodessa lähes kymmenkertaistunut. Mielestäni on pelkkää lörpötystä esittää, että linja ei jatku. Henkilökohtaisesti en käytä kovinkaan paljoa sähköä, bensaa jne, ja pidän amerikkalaisen unelman elintasoa ylisuurine taloineen ja autoineen sivistymättömänä. Mutta ymmärrän ja hyväksyn, että maapallon mitassa (Kiina, Intia jne) raaka ihmistyö korvautuu ja ennen muuta ylittyy keinoenergialla. Ehkei energiankäyttö kasva entisen tahtiin, mutta vasta ankaran pakon edessä se pysähtyy ja kääntyy laskuun.

Energiantuotanto nykyään perustuu ylivoimaisesti fossiilisiin polttoaineisiin: öljy 37%, kivihiili 22%, maakaasu 21%, yhteensä 80%. Ydinvoima 6%, vesi 7%, perinteiset (puu) 6%; tuuli ja aurinko alle 1%. Tunnettuja öljyreservejä on noin 40 vuodeksi, kaasua 60 ja kivihiiltä sadoiksi vuosiksi, ydinvoiman uraania 40 vuodeksi. Fossiiliset energiat ovat halvimpia, ydinvoima kalliimpaa, samoin tuuli ja aurinko, joita tuetaan verohelpotuksilla. Kuitenkin energiakustannukset ovat vain alle 2% maailman bruttokansantuotteesta, joten vaikka energia kallistuisikin, siihen olisi silti varaa, varsinkin kun sen käyttö on jatkuvasti tehostunut (tiedot etupäässä Lomborgin kirjasta).

Öljyn niukentuminen on vakavasti otettava mahdollisuus: ks. Dieoff, Peak Oil. Tässä suhteessa Lomborg on ilmeisen pintapuolinen ja ylimalkainen. Toki, niin kuin hän esittää, tiedossa olevat reservit ovat kasvaneet, ja aiemmin pelätyt öljykriisit ovat jääneet tulematta. Mutta kuitenkin uusien reservien löytyminen on viime vuosina vähentynyt. Samoin jo olemassaoleviakaan kenttiä ei ehkä saada pumpattua niin tyhjiin kuin oli luultu: öljylitran saaminen ylös rupeaa vaatimaan enemmän energiaa kuin öljylitra antaa. Vaikka vuoden 2004 hinnannousut ehkä johtuvat osittain poliittisista ja tilapäisistä syistä, on ilmeistä syytä varautua öljyn niukkuuteen. Hiekkaöljyä kyllä on sadoiksi vuosiksi, mutta se on hitaasti hyödyntyvä, kallis ja ympäristöhaittoja tuottava reservi.

Tärkeimmät fossiilisen energian vaihtoehdot ovat aurinko ja ydinvoima. Toki voi olla muutakin: magnetismi tai vaikkapa maaytimen kuumuus, mutta en yritäkään käsitellä sellaisia.

3.2. Aurinkoenergia epävarma

Aurinkoenergiaan on liitetty suuria toiveita. Sen hyödyntämistä on tutkittu ja kehitelty vuosikymmeniä. On toki lupaavia saavutuksia: Tanskassa jo toistakymentä prosenttia sähköstä tuotetaan tuulivoimalla (verohelpotuksin) ja tavoitellaan viittäkymmentä prosenttia (tuulihan riippuu auringosta). Myös biomassa (polttopuutkin) on tietysti huomionarvoinen auringosta riippuva energianlähde. Mutta ainakin minä olin kuvitellut, että aurinkoenergian suora käyttö aurinkokennojen tai jonkin vastaavan tekniikan avulla olisi perusratkaisu, joka turvaisi ihmiskunnalle kestävän, runsaan ja haitattoman energiaperustan. Tämä ei taida olla mahdollista. Tätä mieltä on ainakin Howard Hayden kirjassaan The Solar Fraud. En ole kirjaa lukenut joten en voi kommentoida, mutta pienellä tarkastelulla vakuuttuu, että nimenomaan aurinkosähkön taloudellinen kannattavuus on tiukoilla.

Hyvä tekninen tarkastelu on tässä (s. 11 alk). Aurinkokennoissa käytettävä kristallimateriaali ei pysty ottamaan vastaan kaikkia aallonpituuksia eikä intensiteettejä, samoin heijastumista ei pysty kokonaan eliminoimaan; näin ollen maksimiteho on noin 25%, käytännössä 15%. Jonkin verran korkeampia tehoja on saatu monikerroskennoilla, ja toisaalta on halvempia, joskin alle 10% tehon jääviä ratkaisuja. Aurinko ei paista aina ja siirtyy vinoon (tätä ongelmaahan ei satelliiteissa ole). Varastoinnissa ja siirrossa on hävikkiä. Näin ollen käytännön teho jää paljonkin tuon 15% alapuolelle. Kuitenkin, jos katsotaan ns. energiavoittokerrointa, ei tilanne vaikuta pahalta. Öljyn kerroin, siis kuinka monta litraa yhdellä litralla tuotetaan, on parhaimmillaan 30-40 mutta nykyään laskee jyrkästi, hiekkaöljyn vain 2 joten se on huono vaihtoehto. Aurinkopaneleiden on perinteisesti 4, edistyneimpien 15, tuulimyllyjen kokonaista 50. Tuulimylly siis rupeaa olemaan kilpailukykyinen energialähde, mitä mieltä siitä muuten ollaankin.

Aurinkoenergia on vielä aivan näpertelyä. Suurimmat aurinkoenergialaitokset maailmalla tuottavat satoja megavatteja. Suomen sähkönkulutus on 85 terawattituntia, siis 85 miljoonaa megawattituntia vuodessa, kasvaa 1.4% vuodessa, 2020 noin 106 TWh. Tekes-projekti on tutkinut aurinkoenergian mahdollisuuksia. Aurinkoenergiaa saadaan Etelä-Suomessa 1160 kWh/neliömetri, mikä ei eurooppalaisissa vertailuissa ole mitenkään vähän. Itse lasken tästä, että jos aurinkokennojen nettoteho olisi 10% (15% minus varastointi- ja siirtohävikit), tarvittaisiin 850 neliökilometria, siis 30*30 km tuottamaan nykyinen sähkönkulutus, ja jos suurempi osa energiasta siirtyy sähköön (nykyään n. 60%, mutta esim. sähköautot lisäisivät sähkönkäyttöä), tullaan nopeasti 40*40 km alueeseen aurinkopanelien peitossa. Vaikka tuollaiset alueet toki ovat alle 1% pinta-alasta, eivät ne ihan pieniä ole. Mainittakoon, että Tekes-projekti arvioi Suomessa olevan sopivaa katto- ja julkisivupintaa 150 neliökilometria. Ja ikävä kyllä, kun olin ajatellut, että aurinkokennot paikalleen laitettuna kestävät esimerkiksi tuhat vuotta, niin niiden kestoikä on 50 vuoden tienoilla (takuu 25 vuotta). Niin että ei aurinkoenergia ihan mannana taivaasta tule. Tekes-projekti pohtii Suomessa 15%:n osuutta sähkönkulutuksesta. Lisäksi mainittakoon auringon käyttö lämmönlähteenä ilman sähkövälitystä.

3.3. Myös ydinenergialla rajoituksia

Toinen "puhdas" energia on ydinvoima. Sitä on paljon vastustettu. Mutta esimerkiksi Ranskassa sähköstä 75% tuotetaan ydinvoimalla; olen joskus lukenut, että muutama johtava ydinvoimaekspertti oli kommunisti, vasemmisto kannatti ydinvoimaa ja tässä sitä ollaan. Vastustus on paljolti tunteenomaista. Mutta ilmeisesti asian perusteellinen arviointi on tarpeen. Ongelmia aiheuttaa uraanin riittävyys, hinta ja turvallisuus Uraania on, pieninä pitoisuuksina jopa graniitissa ja valtamerissä; kysymys on hinnasta: 40 vuoden reservi on siis sitä vain nykyisillä hinnoilla ja tunnetut reservit. Tekniikan kehittyessä ydinvoima on halventunut ja kaiketi halpenee edelleen, jolloin uraania kannattaa hyödyntää laajemmin. Ydinjäteongelma on, samoin mahdollisuus että uraania joutuu vääriin käsiin. Ongelmat tunnetaan ja koetetaan hallita: täyttä varmuutta ei voi olla mutta monen muun asian riski on suurempi. Ja esimerkiksi Tshernobylin onnettomuus jätti varsin vähän pysyviä vaikutuksia "ulos luontoon", joka toipui nopeasti; kolmisenkymmentä ihmistä kuoli heti ja kymmenkunta syöpään myöhemmin, säteilyn yliannostuksista sairastui ja toipui satoja, väestön hätäsiirtoja oli; mutta YK:n raportti 2000 totesi ettei ole havaittu muita säteilyn terveysvaikutuksia väestöön. Psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset olivat suuret: ahdistusta, pelkoa, voimattomuuden ja toivottomuuden tunteita. Tällaiset tunteet luovat pohjaa ydinvoiman vastustukselle.

En juuri ole löytänyt ydinvoimaa minun ymmärtämälläni kielellä kritisoivia esityksiä. Lähinnä vain tämän ja sen taustaraportit. Kritiikki on kyllä aika kovaa. Ydinvoiman taloudellinen mahdollisuus perustuu vain sille, että nykyään käytetään rikkaimpia löydöksiä; jos ydinvoima laajenisi, pelkkä yhä köyhempien löydösten hyödyntäminen vaatisi niin paljon energiaa, että energiavoittokerroin painuisi kannattamattoman puolelle (kirjoittajat edellyttävät ydinvoiman kustantavan laitosten rakentamisen, purkamisen, raaka-aineen ja jätehuollon, sinänsä oikein tietysti). Kehittyneempi tekniikka (fast-breeder-reaktorit, jotka pystyvät hyödyntämään yleisempää 238-uraania), voivat toki auttaa, mutta ne eivät ainakaan vielä ole varmaa todellisuutta kuten eivät fuusiotekniikatkaan; näin siis vaikka niihin on ymmärrettävästi panostettu valtavasti jo vuosikymmeniä.

3.4. Energiakysymys on moniulotteinen

Olen tässä koettanut seurata fyysikko-kriitikkojen ajattelua: peruskysymys on se, kuinka paljon energia maksaa energiana, ei rahana. Jos energia maksaa liikaa energiaa, se ei kannata; se että energiakulujen ollessa vain 2% olisi varaa rahallisesti kalliimpaankin energiaan, on merkityksetön näkökohta. Tai, hetkinen, onko sittenkään noin? Tietysti tuntuu pitkän päälle mahdottomalta syöttää energiatuotantoon enemmän energiaa kuin mitä siitä saadaan ulos. Mutta osa syötetystä energiasta menee energiatuotannon tekniikan tekoon, luo työpaikkoja ja vaurautta sitä kautta. Ehkä tässä sittenkin on jokin kokonaiskompleksi, jonka ekonomiaa täytyy arvioida eikä vain fyysikkomaisen yksinkertaisesti "enemmällä energialla vähemmän". En tiedä.

Päädyn seuraavaan. Öljy on hankala energialähde: sen taloudellisesti kannattavat reservit saattavat ehtyä nopeammin ja brutaalimmin kuin oli luultu, se kytkeytyy poliittisesti vaikeaan Lähi-Itään ja sen polttaminen voi vaikuttaa ilmastoon. Muita fossiilisia mahdollisuuksia (hiekkaöljy, kivihiili, maakaasukin) koskevat vastaavat, erityisesti ilmastoa koskevat vaarat, joskin jos oljy nopeasti loppuu, ehkä pakon edessä lisätään kivihiilen käyttöä. Energiapolitiikan suunta hakeutunee aurinko- ja ydinenergiaan päin, mutta niiden kannattavuus on ongelma. Tietysti toivoisi, että taloudellinen tapa saada runsaasti aurinkoenergiaa kehittyy, mutta mahdollisesti niin ei tapahdu, joten muista ratkaisuista riippumatta pitäisi voimakkaasti kehittää ydinvoimaa. Mutta jotta se toimisi moninkertaisessa mittaluokassa, tarvittaisiin vahvaa teknologista kehitystä. Kaikki tämä merkitsisi aika voimakasta energiarakenteen muutosta: nyt tuotetaan 80% fossiilisilla, 6% ydinvoimalla, alle prosentti aurinko- ja tuulivoimalla.

Tämä on nyt minun mielipiteeni tällä järjellä; muutan mieltäni jos informoidun paremmin. - Ilmastohan on hyvin monimutkainen ja monitasoinen systeemi, jonka vakaus ei ole millään lailla taattu ilman ihmisen vaikutustakaan ja jonka ennustaminen vuosienkaan päähän ei nykytiedoilla ole mahdollista (perhoseffekti). Voidaan vain sopeutua, kun ongelmia tulee. Aurinko- ja ydinenergialla ihmiset minimoivat vaikutustaan ilmastoon. Muut suuret ympäristöongelmat (nälkä, saastuminen, biodiversiteetti) ovat ongelmattomampia kuin energia. Esimerkiksi geenimanipulaatiotaistelun ymmärrän pääasiassa taisteluksi vallasta, taloudellisista ja sosiaalisista intresseistä; sinänsä geenimanipulointi on ns. hyvä asia.

4. YMPÄRISTÖ ON YHTEISKUNNASSA

Ympäristö ei niinkään ole "siellä", vaan "täällä": meidän ymmärryksessämme, tulkinnoissamme, keskusteluissamme. Ainakin minua hämmästytti se, ettei Tshernobylin pysyviä säteilyvaurioita lopulta edes voitu osoittaa, niin kauheaksi katastrofiksi kuin se aikanaan käsitettiin: katastrofi siis oli mieluummin meidän mielissämme kuin "siellä". Käytännössä olemme alati toisilta saatujen tietojen ja tulkintojen varassa. Luulo, että saisimme ympäristöstä puolueetonta tai objektiivista tietoa, on naurettava. Ympäristöstä puhuvat eniten siitä kiinnostuneet tahot, ja yleensä heillä on jokin erityinen intressi. Ympäristö ei ole neutraali, vaan toimintojen ja olemisen ympäristö, suotuisa tai epäsuotuisa. Sen vuoksi "objektiiviset", tulkinnasta ja intresseistä vapaat tiedot loppuvat lyhyeen ja ovat triviaalejakin, yleisesti ollaan puolueellisten tulkintojen ja joihinkin lopputuloksiin tähtäävien argumentaatioiden varassa.

Pieni esimerkki. Perinnepoliittisessa yhdistyksessä kuulee paljon kiinnostavia näkökohtia rakennuskannasta ja sen arvoista. Mutta perinnepoliittisen yhdistyksen käytännössä täytyy myös valittaa ja viivyttää viimeiseen mahdollisuuteen asti. Jos ajattelee, niin kuin esimerkiksi minä, että vaikkapa Tampereen veturihalleista tai Finlaysonin värjäämörakennuksesta löytyy purkamisen ja suojelemisen kesken jokin kompromissi, niin sen joutuu hahmottamaan itse, koska asiaa paremmin tuntevat ovat sitoutuneempia ajamiinsa asioihin. Tällöin kompromissin joutuu hahmottamaan valistumattomasti.

Näin on tietysti yleensäkin, olipa kysymys ydinvoimasta, tekoaltaista, metsien hakkuista tai liito-oravista. Oikeastaan se, mitä lähinnä voi toivoa, on järkevä, kiihkoton, syrjimätön keskustelu. Ehkä olen väärässä, mutta minusta tuntuu, että nyky-Suomessa keskustelu on suurin piirtein tyydyttävää ainakin ympäristökysymyksissä. Esimerkiksi ydinvoimakeskustelussa ymmärtääkseni kansanedustajilla oli päätöstä tehtäessä suurin piirtein asiallinen keskustelu takana: jos esim. ministeri Satu Hassin suorituttamia tutkimuksia oli sivuutettu, niin hän saattoi kuitenkin tuoda käsityksensä esiin.

Jolloinkin 1960-1970-luvuilla oltiin brutaalimpia. Silloin oli suuri muutto, vanhaa purettiin ja uutta rakennettiin surkeilematta: väistyvää maatalousyhteiskuntaa pidettiin vanhanaikaisena, häviämään joutavana. Varmaan vihreä liike niin meillä kuin muualla muodostui osittain reaktioksi tähän brutaaliuteen. Mutta enää ei vihreä liike voi esiintyä erityisenä moraalisena omanatuntona, oikeassaolijana tai perusarvojen valittuna puolustajana. Luomu ei ole pelastus, vaan eräs ongelmallinen tuottamistapa; sitä voi puolustaa maulla, aitoudella tai millä haluaa, mutta se ei edusta muita kestävämpää tai moraalisesti perustellumpaa ratkaisua.

Ympäristöliikkeellä ei ole erityisoikeutta ympäristökysymykseen. Eikä sillä ole erityista argumentaatiotakaan. Se voi vedota kansalaisuuteen, yhteishyvään, syntymättömiin sukupolviin. Se voi vedota kotiseutuun, perinteeseen, maisemaan. Se voi vedota teolliseen ekonomiaan, ympäristöhaittojen minimoimisen viimekätiseen taloudellisuuteen. Ja se voi vedota kaupallisiin näkökohtiin, ekologisiin tuotteisiin ja merkkeihin. Mutta näihin perusteisiin ei ympäristöliikkeellä ole yksinoikeutta. Ehkäpä ympäristöliike muistuttaa 1800-luvun hygienialiikettä, joka integroitui osaksi ihmisten elämää: ehkäpä kuten nykyään ei ole "hygieniapuoluetta", ei aikanaan ole vihreää puoluetta (näkökohdat Bruno Latourin artikkelista kirjassa Luonnon politiikka, toim. Yrjö Haila ja Ville Lähde, Vastapaino 2003). Mutta tietysti nyt vihreys on ympäristön erityisenä asianajajana, ja vaikka argumentaatioperustan pitäisi olla yhtä riidaton kuin hygieniakysymyksessäkin (vaikka ongelmansa kaiketi siinäkin on), helposti esiintyy erityistä "vihreää ajattelua".

5. YMPÄRISTÖONGELMA YMMÄRRYSONGELMANA

Ymmärrän nyt, miksi ympäristökysymyksiin on niin vaikea saada otetta. Se on yhteiskunnallisen keskustelun ja valtataistelun näyttämö. Eri intressiryhmät pyrkivät ympäristökysymyksissä hegemoniaan, keskustelualoitteeseen, omien pelisääntöjensä ja käsitteittensä määrittelemään ongelmanasetteluun ja toimintaan. Ydinvoimaväki ja vihreät eivät hevin suostu puhumaan edes samaa kieltä. Ja tässä hegemoniakilvassa ei ole korkeampaa instanssia, joka määrittelisi edes sopivan argumentoinnin rajat (eihän Yhdysvaltojen presidentinvaalissakaan ole). Nähtävästi selvä liiottelu, yksityistapausten vastuuton yleistäminen, tunteisiin vetoaminen ja kaikenlaiset oikotulkinnat ovat täysin mahdollista puhetta.

Ilmeisesti maallikko ei myöskään voi tietää ja arvioida kovin pitkälle, rajoitettukin asiantuntemus vaatii ammattilaisuutta. Björn Lomborgin saavutus kyllä osoittaa, että aika paljon voi ahkera ja rohkea tutkija saada ulottuvilleen. Ilmeisesti Lomborgin tilastotieteen taidosta on etua: ymmärtämisen ensimmäinen vaihehan on saada tietoja omalle kielelleen käännettynä. Ympäristöasioissa tietoja ja yksityiskohtia on valtavasti, "liikaa", ja Lomborg on tilastotieteilijänä onnistunut puristamaan tietomassaa käsiteltävään muotoon.

Ymmärtämisen toinen vaihe on tietojen yhdistäminen toisiinsa ja muuten tiedettyihin asioihin, päätyminen malleihin ja ennusteisiin. Tästä Lomborgia on enemmän kritisoitu, ja ehkei hänen tilastotieteilijän taitonsa ekologisessa mallintamisessa yms. ole enää yhtä osuva kuin asiantilojen kuvauksessa. Olen itsekin yllä tuonut täydentäviä näkökohtia hänen optimistisiin energiavisioihinsa. Joka tapauksessa olennaista on asiantilojen osuva kuvaus; sen puuttuessa yhdistelyt ja ennusteet joka tapauksessa epäonnistuvat. Ymmärtämisen kolmas vaihe on toimiva ympäristöpolitiikka; siinä on paljon tyritty, viime vuosikymmeninä paljon opittu, ja kaiketi opittavaa on edelleen.

Kun tajuaa monien lähteiden harhaisuuden ("litanian"), joutuu tyytymään tietynlaiseen ulkopuolisuuteen ympäristöasiassa. Voimakkaat henkilökohtaiset mielipiteet ja mutu-perustelut ovat ympäristökysymyksissä arveluttavia, koska mitä ilmeisintä mielikuvamanipulaatiota harjoitetaan puolin jos toisinkin. Joutuu dilemmaan, valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon välillä: (a) sitoutuu ja tietää yksipuolisesti; alkuperäisen sitoutumisen täytyi tapahtua umpimähkään, (b) ei sitoudu eikä tiedä; tällöin ei voi olla perusteltua mieltä, jää sivulliseksi.

Mutta tietysti minä ylläolevassa tarkastelussa olen saanut jotakin selvillekin: olen nyt luullakseni ympäristöasiassa paremmin orientoitunut kuin aloittaessani, pystyn keskustelemaan, tivaamaan perusteluja, tajuan myös monien ympäristöasioiden olevan lähinnä esteettisiä makuasioita eikä elämän ja kuoleman kysymyksiä, vaikka niitäkin on. Ja jos edellä hahmottamani dilemma on oikea arvio, käsitän myös ympäristökysymyksen ymmärrettävyyden rajallisuuden: minun ei ole mahdollista eikä tarpeen ottaa siinä vastuuta enempää kuin voin tietää. Ahdistus on vähentynyt.

3 Comments:

Blogger Mikko said...

kiitoksia hienosta kirjoituksesta. Itseänikin on ahdistanut kyseisen aiheen ympärillä pyörivä provokatiivinen ilmapiiri. Suppeakatseiset mielikuvat ja syyllistäminen puolin ja toisin harvoin johtaa hyvään keskusteluun ja/tai lopputulokseen. Tässä oli hienosti koottu lyheeseen ja ytimekkääseen muotoon selkeä yhteenveto faktoista sekä asioden kasittelyä vaikeuttavista moraalisista tappotyyleistä, jolla keskustelu johdetaan pois itse asiasta. Itselleni kirjoitus antoi paljon uutta levollisuutta seuraavavia keskusteluja varten. Kirjoitus myös jäsensi paljon omia tuntemuksiani ymmärrettävään/kirjalliseen muotoon

September 22, 2004 at 4:19 AM  
Blogger Niko said...

Kirjoitin verkkolokiini kommentin tähän kirjoitukseen liittyen:
http://my.opera.com/nlipsane/journal/43

October 12, 2004 at 1:10 AM  
Blogger Katselija said...

Nikolle: kaikkea hyvää asioita valottavalle kirjoituksellesi (en onnistunut kommentoimaan sinne). En tuntenut siteeraamaasi lomborg-errors sivustoa; ehkä tavallaan hyvä, sillä jos olisin tuntenut, en ehkä olisi uskaltanut kirjoittaa enää mitään. Kun toit vielä metsät mukaan, niin kyllä Lomborg rupeaa tendenssikirjoittajalta vaikuttamaan: Grubb osoitti varsin selvästi hänen lukeneen ilmastoennusteita positiivisen valikoivasti, monet pätevämmät ja minäkin näin aukkoja hänen energiaskenaarioissaan. Kiitos huolestuneesta ymmärryksestäsi: se että helsinkiläisten asuinympäristö on entistä puhtaampaa voi kuitenkin pitää sisällään sen, että rasitteita ja haittoja on asukkaiden näkymiltä piilossa.

October 12, 2004 at 4:31 AM  

Post a Comment

<< Home