Wednesday, September 08, 2004

Naiskauneudesta II

Pohdiskelen naiskauneutta, jotta siitä olisi mahdollisimman paljon iloa ja mahdollisimman vähän murhetta. Edellisessä jaksossa koetin hälventää kapeuttavia ennakkoasenteita. Nyt koetan antaa hiukan neuvojakin. Olen lyhytsanainen ja jätän perustelut vähälle, samoin melkein väkivalloin rajoittaudun vain muutamiin näkökohtiin.

Ensin kauneuden yleisestä luonteesta; sillähän on valtava evolutionaarinenkin merkitys. Myös, kuten Thomas Mann sanoo: "Kauneus on ainoa henkisen (spirituaalin) muoto minkä tavoitamme aisteilla": kauneus on valtava estetiikan tutkimusalue. Kaipaamme unelmiemme, näkyjemme ja moraalisten pyrkimystemme ulkoista edustumaa (Paul Valery); kauneus on juuri tätä. Kauneudessä on siis syvyysulottuvuus. Jos se puuttuu, ei ole kauneutta. Minusta naisesta voi vallan hyvin sanoa, että hän on kauniin näköinen, mutta ei kaunis.

Kauniin näköisyydellä on kuitenkin merkitystä. Me katsomme ja arvioimme noin kymmenesosasekunnissa. Suurimpaan osaan ihmisistä menetämme mielenkiinnon tässä ajassa; usein täytyy olla juuri kauniin näköisyyttä, kauneutta triviaalissa merkityksessä, jotta pääsisi jatkoon. Mutta jos on sen verran siedettävän näköinen, ettei karsiudu alkuerässä, suuremmalla triviaalikauneudella ei ole niin väliä, vaan muut kauneustekijät alkavat painaa. Millaiset?

Nainen on ihminen. Hän voi olla kaunis ja naiskaunis kaikissa niissä ulottuvuuksissa, missä ihminen voi olla kaunis. Naiskauneus rajoitetaan usein visuaaliseen, suorastaan kuvan kauneuteen. Mutta naiskauneus voi vedota kaikkiin aisteihin, tunteisiin ja ajatteluun. Ääni voi olla kaunis, puhetapa tai laulu. Tuoksu, melkein makukin. Tuntumakosketus, iho. Liikehdintä, kävely, tanssi, urheilusuoritus. Hyväily ja rakastelu. Kaikki nämä voivat olla kauniita, mutta myös tylsiä, jopa luotaantyöntäviä.

Edelleen luonne, tunne-elämä, ihmisten käsittelytapa ("ihana manipulointi"); ajattelun, henkevyyden ja argumentoinnin kauneus; vanhemmuuden ja isovanhemmuuden, opettajuuden, ystävyyden, hoivan kauneus; rakkauden, viisauden, hyväntahtoisuuden ja koko elämäntarinan. Kaikissa näissä ja monissa muissa suhteissa nainen voi olla kaunis, vastaavasti myös tylsä tai vastenmielinen. Kauneus ainakin minussa herättää onnellisuutta, kiitollisuutta ja kiintymystä, ja nainen voi esimerkiksi noissa ulottuvuuksissa minussa virittää tai olla virittämättä kauneuskosketusta.

Tietysti laajetessa koko naiskauneuden käsite problematisoituu: onko kauneuden ja juuri naiseuden yhteys olennainen. Mutta eihän se niin nopon nuukaa olekaan, onko naisen kauneus naiskauneutta vai kauneutta yleisemmin, kunhan se on hyvää. Näkemyksen näin laajetessa myös sukupuolet eivät esiinny kategorisen erillisinä: ihmisiä ollaan molemmat. Kuitenkin ei ole vain "se pieni ero", vaan naisen taustahistoria ja henkilöhistoria, ympäristö ja ympäristöön sopeutumisen keinot ovat erilaiset kuin miehen, ja me vertaudumme ja erottaudumme toista (kulttuuri-)sukupuolta vasten.

Sitä, että mies pääsisi naiskauneutta tutkiskelemaan ja siitä nauttimaan, vaikeuttaa ja monimutkaistaa ennen muuta seksi. Sanon ehkä vähän jyrkästi, mutta minusta koko naiskauneuden ymmärtämistä hämmentää se, että sitä käsittelevät niin äänekkäästi puutteessa olevat tai muuten seksiä tavoittelevat miehet. Kuten kylläinen voi tyytyä nauttimaan pelkästä tuoksusta toisin kuin nälkäinen, on naiskauneuskin tyydytetylle miehelle leppoisammin nautittavissa kuin puutteessa olevalle. Kun ollaan puutteessa, jännitystiloissa, kovien panosten pelissä, niin naiskauneus toki korostuu, kiihotutaan (kuten jalkapallopeliä seuratessa jos on lyöty viimeisillä rahoilla vetoa), mutta samalla kuva on karkeampi, seksuaaliviritteisempi. Toki ymmärrän, että puutteessa olevilla on näkemyksensä ja oikeus se esittääkin, mutta kuten eivät gastronomiset finessit ole niille, jotka tarvitsevat ruokaa surkeaan nälkäänsä, ei naiskauneus kaikkineen avaudu sellaiselle, joka on kiukkuisessa puutteessa.

Hirvittää kysyäkään, mutta kuinkahan välttämätöntä seksi ihmiselle on? Siihen on valtava sosiaalinen paine, yllytetään toisiaan ja verrataan, ja semmoinen, joka ei seksiin pääse, kokee huonommuutta. Ja kyllä se on ihanaakin, mutta onko se korvaamatonta? Lapsia tehdään, mutta ei sitä varten tuhansia kertoja tarvita; eivätkä kaikki tee lapsia eikä heidän pidäkään tehdä. En ole viitsinyt lähteä selvittelemään asiaa, mutta sen käsitän, että varmaan kymmeniä prosentteja aikuisista elää kuukausia ja vuosia ilman seksiä, varttuneemman ikäisistä vielä enemmän. Minäkin tunnen sellaisia. Onko heillä elämä pilalla? Välttämättä ei, selibaatti voi olla tahallista.

Erottelen käsitteet erotiikka ja seksi. Erotiikka viittaa rakkauteen (Eros), seksin kantasana on latinan seco, leikata: jakaudutaan, leikkaudutaan kahteen sukupuoleen. Sukupuoliyhteyden halu ei edellytä rakkautta. Erotiikka on seksin aistis-henkinen ulottuvuus: se kytkeytyy sukupuoliseen kauneuteen. Siis naiskauneus on perusluonteeltaan eroottista, rakkautta kutsuvaa, samoin mieskauneus. Eroottista kiinnostusta ja nauttimista voi olla, vaikkei olisi sukupuoliyhteyttä. Seksuaalisesti tyydytetty voi harrastaa eroottista kauneutta "ylellisyytenä". Ja edellisen kappaleen nojalla kainosti kysyn, voisiko eroottinen nauttiminen olla silloinkin mahdollista, vaikka sukupuolista kanssakäymistä ei olekaan. Sellaistahan esimerkiksi idolien palvominen on.

Kun katselee blogeissakin yksinäisyydestä kärsivien ihmisten ajatuksia, näyttäisi että kipeä paikka on tykätyksi tulemisen puute, erotiikan, nais- tai mieskauneuden kosketuksen puute (ylempänä luetelluissa monissa ulottuvuuksissa ja aspekteissa) mieluummin kuin raaka seksin puute.

Väylä naiskauneuteen etenee siis minusta mieluummin eroottista kuin seksuaalista linjaa. Havaita, osata erotella ja tulkita eroottista ja kauneuden vihjekieltä (siis kauneus voi toki olla vain etäisesti eroottista). Suhteuttaa, tehdä naisille oikeutta, ymmärtää ja arvostaa heidän yritystään naiskauneuteen (sillä se on vain ei-tehdyltä vaikuttavaa mutta useinkin kovalla työllä aikaansaatua; jos työmäärä näkyisi tuloksessa, se ei olisi niin kaunis). Harjoitella.

Naiskauneuteen perehtymisessä ja harjaantumisessa on tietysti vaikeutena nainen itse, jonka täytyisi tuohon perehtymiseen suostua ja sitä auttaakin. Näin kyllä usein tapahtuukin. Joskus tanssiessa arkailin kontaktia, mutta sitten sanoin itselleni, että eihän nainen täällä olisikaan, jos hän ei pitäisi miehistä. Mitä naisella voisi olla sitä vastaan, että hänen kauneutensa ja viehättävyytensä eri aspekteja havaitaan ja niistä nautitaan; mitä muuta varten hän on niitä kehitellyt? Näyttelijätär Sylvi Salonen pukeutui ja meikkasi aina huolella lähtiessään vaikkapa kauppaan, hän oli 80-vuotiaana kaunis ja katsottava nainen eikä lainkaan pannut pahakseen, että hänen kauneutensa noteerattiin. Mies voi kyllä mokata monin tavoin naiskauneutta lähestyessään, mutta ei se, että mokaa, tarkoita sitä, että nainen pitäisi fiksua lähestymistä epämiellyttävänä.

Tyypillinen moka on vääränlainen katsominen. Katsomista ja katsomistilanteita on monenlaisia. Kaupungilla liikuskellessa näkösälle tulee satoja naisia. Katsominen on silloin liukuvaa, ylimalkaista, naiskauneuden tavallaan kollektiivisesti ottavaa. Joskus katse kiinnittyy muutamaksi sekunniksi johonkin yksityiskohtaan (vaikkapa peppuun), mutta tilanne menee taas eteenpäin. Sen sijaan henkilökohtaisempi katsominen on kaksisuuntaista viestintää. Nainen on niin harjaantunut katsottavana olemiseen, että kyllä hän sen huomaa kun häntä katsotaan ja millä silmällä. Jos häntä yrittää katsoa salaa, niin hän huomaa katsojan luihuuden; ehkä antaa ystävällisen ja osuvan neuvon vetää käteen. Ei myöskään aina olla katsomisen eikä katsottavana olemisen virityksessä; ehkäpä me suomalaiset haluamme paljonkin mököttää omassa rauhassamme. Eivät naiset ole ollenkaan aina katsomistyrkyllä, sekin on kaksipuolista viestintää että kunnioittaa tätä. Mutta kyllä aito kaksisuuntainen "silmäpeli" toimii yleisesti: se voi olla ihan lyhytkin, mies katsahtaa spontaanisti ilahtuen ja nainen tulee siitä hyvilleen.

Samalla tavoin kaksipuolisessa viestinnässä kaikki kauneudet avautuvat ja kehkeytyvät. Äänensävy, puhetapa, tuoksu, iho koskeus, hyväily; edelleen tunneviritykset, luonne, ajattelutapa, huumorintaju; kaikki ne avautuvat esiin vain kontaktissa. Viestintä ja kontakti voi olla etäisempää tai intiimimpää, mutta vuorovaikutteista. Kuvia ja kirjallisuutta voi lähestyä yksisuuntaisesti (vaikka kyllä siinäkin on tavallaan kaksisuuntaisuutta: kuva "vastaa"), mutta elävää ihmistä tässä ja nyt ei niinkään.

Totta kai kaksipuolisuudessa on ongelmansa: mies katsoo naista, nainen katsoo takaisin ja näkee surkimuksen; siihen lopahtaa. Mies ei uskalla aloittaakaan kun pelkää näin käyvän. En lähde pohtimaan tällaisia ongelmia kun en ole asiantuntija; samoin kun en osannut pohtia kärsivää yksinäisyyttä aikaisemmin. Ilmeisesti pelko ja ennakkosensuuri on paha ongelma. Samoin se, että kun painetta on kasvanut, koetetaan väkisin, esim. juovuksissa, saada kontaktia; hienovaraisuutta vaativassa etenemisessä mokataan lähes väistämättä ja on taas kärsitty yksi tappio lisää. Mutta ei ehkä pitäisi tätäkään vähää sanoa kun en kerran tiedä. - Kyllä minussa itsessänikin ujoutta on, mutta pidän siitä: samoin yksinäisyydessä viihtyvänä olen joka tapauksessa varsin pidättyväinen. Mutta nämä ovat täysin eri asioita kuin sosiaaliset tai naiskontaktien ongelmat.

Ehkäpä olen saanut tärkeimmät näkökohtani kasaan; hajanaistahan tämä on. Tuntuu, että tämä mietiskely on kyllä hyödyttänyt. Ehkä hiukan yllättäen naiskauneuden asema ja koko minun mielenmaisemassani on mieluummin pienentynyt kuin kasvanut. Katselen ja ajattelen naiskauneutta ehkäpä vähemmän kuin ennen. Luulen tämän johtuvan käsitysten selkiytymisestä. Naiskauneus on ollut minulle tietynlainen kompleksi: monien asioiden sekava yhteenliittymä. Sellaisena se on ollut epämääräinen ja levittäytynyt itseään laajemmalle. Nyt pystyn paremmin arvioimaan, mistä siinä on ja ei ole kysymys, olen siitä vapaampi.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home