Tuesday, August 03, 2004

Eriarvoisuus

on syvälle syöpynyt yhteisöelämään. Kun puhumme ylemmän ja alemman tason ihmisistä, puhumme samalla paremmassa tai huonommassa asemassa olevista ihmisistä. Sanomme aivan itsestäänselvästi, että isompi palkka on parempi palkka, vaikka iso ja hyvä eivät toki ole synonyymejä; samoin että korkeampi sosiaalinen asema on parempi kuin alempi asema, vaikkei korkeakaan ole hyvän synonyymi.

Itse en ole tämän ajattelun yleispätevyydestä vakuuttunut. Kun olen ollut korkeammassa sosiaalisessa asemassa, olen kokenut sen aika epämukavaksi: vapaus vähenee, joutuu monenlaisiin sitoumuksiin ja paineisiin, sellaisten ihmisten seuraan joista ei pidä. Eliitissä on alttiina kovalle kilpailulle, juonittelulle, kateudelle, pudotuspelille. Myöskään raha ei ole sitä parempi, mitä enemmän. Kun muutama vuosi sitten katselin tutkimuksia rahan ja koetun hyvinvoinnin tai onnellisuuden suhteista, näytti siltä, että jonnekin tuhannen euron alueelle per henkilö kuussa raha yleensä lisäsi onnellisuutta, mutta sen jälkeen ei niinkään. Tässä on tietysti monta monessa, mutta korostaisin kohtuutta, "aurea mediocritas", kultainen keskitie, jopa ehkä kultainen keskinkertaisuus.

Näkyvänä hyveenä kuitenkin on mieluummin kohtuuttomuus, ahneus. Sitä, että menee hyvin, osoitetaan ulkoisilla näytöillä: autolla, talolla, ylemmän tason partnerilla. Kenties henkilö näiden näyttöjen hankkimiseksi on kovinkin velkaantunut ja stressaantunut. Amerikkalainen unelma, näyttävä elintaso, rahoitetaan suureksi osaksi velalla.

Amerikkalaisuudesta on Alexis de Tocqueville kirjoittanut hyvin tarkkanäköisesti. Hän oli Amerikassa 1831-1832 ja kirjoitti suurteoksensa Democracy in America muutama vuosi myöhemmin. Ehkä ranskalaisella aatelismiehellä oli vielä ulkopuolisen näkökulma, meihin itseemmehän on Amerikka hiipinyt nahan alle. Kirjoittaja kuvaa (I osa, 17. luku) ryntäystä onnen ja vaurastumismahdollisuuksien perään, go west: Euroopasta tullaan itärannikon valtioihin, niistä jatketaan länteen, ja lännestä vielä lännemmäksi. Ja tässä ahneessa rynnistyksessä, jossa mahdollisuuksia todella on ja jossa saadaan valtavasti aikaan, hyveet kääntyvät vallan erilaisiksi kuin "vanhassa Euroopassa".

"Euroopassa olemme tottuneet katsomaan levottoman asennoitumisen, rikkauksien rajattoman haluamisen ja ylenmääräisen riippumattomuustarpeen hyvin vaarallisiksi yhteiskunnalle. Kuitenkin juuri nämä ainekset varmistavat Amerikan tasavaltojen pitkän ja rauhallisen tulevaisuuden. Ilman näitä rauhattomia intohimoja väestö kokoontuisi vain tiettyihin paikkoihin ja kärsisi piankin puutetta kuten vanhassa maailmassa." Edelleen: "Ranskassa yksinkertainen maku, hyvät tavat, kotoiset kiintymykset ja rakkaus synnyinseutuun ovat valtion rauhan ja onnen suuria takeita. Mutta Amerikassa ei mikään vaikuttaisi olevan vahingollisempaa yhteiskunnalle kuin tuollaiset hyveet."

Kaiketi enemmistöllä ihmisistä, ehkä amerikkalaisistakin, on yksinkertainen maku, hyvät tavat, kotoiset kiintymykset ja he ovat suhteellisen vapaita ahneudesta, ja elävät vähintään tyydyttävää elämää tällaisina. Luin joskus lehdestä, etteivät lottovoittajat yleensä suuremmin muuta elämäänsä. Mutta tämä "kultaisen keskinkertaisuuden" elämäntapa on näkymätön; julkisuudessa, näyttämöllä eriarvo ja ahneus korostuvat. Varmaan niiden ansiosta on saatu enemmän aikaan kuin sopeutuvammalla asennoitumisella. Ehkä näin ollen on hyvä, että niiden puolesta hehkutetaan, että rikkaudet, korkea asema jne. maalaillaan mitä suurimmaksi onneksi, joiden saavuttamiseksi ihmiset voivat ponnistella vallan mielettömästi useimpien silti pettyessä. Toki on lahjakkaita ja energisiä ihmisiä, jotka olisivat onnettomia jäädessään keskinkertaisuuteen, mutta huipuille kiihotetaan paljon useampiakin. Ja kuten oman kokemukseni perusteella edellä viittasin, on ihmisiä, jotka viihtyvät huonosti "omaa ominaislaatuaan" vastaamattomassa, esim. korkeammassa asemassa.

Eriarvoisuudessa ei ole vain porkkana vaan myös keppi. Uhataan, että jos et tee mitä pitää, niin huonosti tulee käymään. Epäilemättä aikaisemmin ja vieläkin monissa maissa pitää pärjätä hyvin edes elämänvälttämättömyyksien turvaamiseksi. Mutta nyky-Suomessa voi matalassakin sosiaalisessa asemassa ja melko pienilläkin rahoilla tehdä elämänsä mukavaksi. Näyttäisi riittävän suhteellinen huonommuus, se että on alempana tai rahattomampi kuin toiset. Luulisi suhteellisille luusereille riittävän verrata itseään kaltaisiinsa, joita niitäkin riittää ja jotka (esim. työttömät) eivät mitenkään välttämättä ole mitään surkimuksia (esimerkkejä useistakin blogeista). Mutta kun julkinen näyttämöllepano tapahtuu yt-menestyjien ehdoilla, jopa suuri enemmistö ihmisistä näkyy puutteellisina, epätyydyttävinä. At- ja kt-ihmiset pannaan pelaamaan yt-ihmisten pelejä ja säännöillä. Tämä on osa eriarvoisuutta: ihmiset joutuvat muodostamaan elämänkäsitystään ja itsearviotaan ei omista, vaan vieraista (yt) lähtökohdista käsin. Ja kun he näistä lähtökohdista syrjivät ja torjuvat kaltaisiaan, heidän elämänlaatunsa on huonompi kuin ilman tätä vääristymää.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home